On lauantain ilta tammikuun,

talvi levitti vaippansa kaupunkiin.

puiston penkillä  näy ei viipyjää,

ohi kaikki vain vauhdilla kiirehtää.

On peittynyt karuselli nietokseen

pysähtyi keinukin puiston,

jätti kesästä kauniin muiston.

On sauna lämmennyt talvi illan

sen  lämmössä kylmäkin häipyy,

loi   kuutamo hangelle hohtavan sillan,

hämy utuinen tienoolla viipyy...

 ellu. 

Laitan tähän jo vuosi sitten blgissani olleen runoni

jonka olen kirjoittanut 16 vuotiaana.

          Madonna.

Kun katson kasvojas,

niin tunnen silloin, kuin vuossadat

taaksepäin mä eläisin,

on katsees suunnattuna kaukaisuuteen

ja otsallas on rauha ihmeellinen.

                     ****

Madonna sä pyhä ihmiskuva,

oot symboolina kaiken puhtahan.

on kätes suojaavana lapsen yllä,

kuin suojaisit sä kaiken maailman.

                  ****

Sun kasvoistasi huokuu

syvä rauha,

kun lasta painat vasten rintaasi,

et aavistanut silloin kohtaloa

mi kerran tulee lapses osaksi.

                  ****

Et kerran ristinpuulle,

kera ryövärien

sun lapses nostettaisi pilkaten,

ei raskaanpaa lie kohtaloa Sulla,

mi haavoittaisi äidin sydämen.

           -puikkoellu-

olen kirjoittanut tämän kotipitäjäni

madonna-veistokselle.

.... oli puolenpäivän aika,

Pieni Kylätie vie maailmalle

Silloin kuumat kesät ... Pienet pääskynpesät,

alla räystään Tuvan ....

Oli laajaa merenrantaa,

juosta huolta vailla.

Pieni lapsen jalka

painui vasten santaa,

Jos varjo peitti otsan

.... Sai Tuuli viedä Luvan.

Sous Pilvi taivaanrantaa

mitä, tulossako Sota

ei ymmärrä .......... Pieni Kylätie

Kuka jonkun riidellä nyt antaa

Aseet, kädestä pois Ota

Vielä vuotten mennen

Yhä ninkuin Ennen,

.... elää Kylätie.

Helmet pujotan Kuin muistot.

tumman helmen lomaan,

.... sovittelen kirkkaan,

Siinä lapsen rakkaat puistot .....

-puikkoellu --

  Sinistä yllä kaupungin

  tervehdys kaukaa mainingin.

  Katto valoa heijastaa

  sähköseitit kimaltaa.

  Ei huomaa kukaan

  kun pisara mukaan

  läksi katua kohti

  läksi katua kohti

  pudotessaan hohti

  lyhyen

  hetkisen

  joutuen

   alle askelen

     tuhannen

      kiireisen.

Sydämelläni jossa on onni

 ja tuska vierekkäin,

sadun ihmeellisen saaren

minä,uneksija näin.

Sen kaunista rantaa kiersi

vesi kirkas unelmain,

ei läikkyen lakkaamatta,

vaan kuvastellen vain.

        ''''''''''''''''

Se kuvasti ihanasti

puut tummaan syvyyteen,

ei syöksynyt rantaan asti,

sen kukkia ryöstääkseen,

ja valoa hellää hohti

terät kaikkien kukkasten.

        ''''''''''''''''''

Oli satua vain ja unta

ja totta puolittain

koko saarivaltakunta,

pesä sylissä unelmain.

Ja ikäni kaiken kiitän

sen,että kerran näin

sydämelläni,jossa on tuska

ja onni vierekkäin...

Repussa leiväntähde,

tuohilippi ja lähde,mätäs juurella puun.

Kanssani etkö lähde

metsään toukokuun.

Polkua koukeroista metsä sinua vie.

Ihmettä tuskin moista

tarjosi tasainen tie.

Asuu kaikissa puissa kauneus hiljainen,

viipyy lintujen suissa

onni sen.

Repussa leiväntähde,

kanssani etkö lähde?

Siellä juurella puun on tuohilippi ja lähde

on lähde toukokuun.

              Kirj.  Helvi  Juvonen.

Unohda pilviset päivät, mutta älä aurinkoisia tunteja.

Unohda hetket ikävät , mutta älä hetkiä voitettuja.

Unohda virheet joita ei voi korjata,

mutta älä erehdysten tuomaa oppia.

Unohda epäonni joka täytyi kohdata,

mutta älä aikaa jolloin onni alkoi potkia.

Unohda päivät jotka olet ollut yksin,

mutta älä kohtaamaasi hymyilevää kulkijaa.

Unohda suunitelmat jotka eivät toimineet,

mutta älä koskaan unohda kantaa mielessäsi unelmaa!